Helsingissä 11.3.28.

Rakkaat lapset,

Kirjoitan nyt siis minäkin ajatukseni nimiasiasta.

Sekä lapsuus- että muoruuskotini olivat voimakkaan suomalaisen esitaistelijahengen elähyttämiä. "Kansani hyväksi" - se oli mummunkin viimeisiä sanoja ja ajatuksia hänen kuolinvuoteellansa.

Nuoruuteni palavalla innolla omaksuin suomalaisuusaatteen. Tahdoin sitä käytännössä toteuttaa, minkä voin ja ymmärsin. Suomalaisena halusin suomalaista sukunimeä ja otin sen, vaikka askel oli astuttava yksin, ilman ainoata veljeäni (tämä kysymys ei ollut silloin vielä selvinnyt varsinkaan Ella tädille). Sellainen oli aika, että Helsingin seurakunnan - siihen aikaan jakamattoman - ruotsikiihkoinen kirkkoherra ei suostunut merkitsemään laillistettua nimenmuutosta kirkonkirjaan, ennenkuin kukin muuttaja oli valittanut Tuomiokapituliin ja kirkkoherra sieltä saanut merkitsemismääräyksen.

Sitä pidin kuitenkin tärkeänä, että uusi nimeni olisi Hannu-sedällekin mieleinen, niin ettei se tulisi esteeksi, jos hän myöhemmin tahtoisi ottaa suomalaisen nimen tai antaa sen lapsillensa, jotka vielä silloin kaikki olivat pieniä. Niin sitte kävikin, että muistaakseni jo seuraavana syksynä lapsista tuli Haahtia, ja suuressa yleisnimenmuutossa Hannu-setä ja Ella-täti seurasivat mukana.

Naimisiin mennessämme pyysin sitä häälahjaa, että isä ottaisi suomalaisen sukunimen (silloin se olisi ollut Suonio). Kun hän ei katsonut voivansa sitä tehdä, säilytin entisen nimeni kirjailijanimenä; muuten kyllä olisin sen jättänyt ja ottanut isän nimen, niinkuin Aino-tätikin vaihtoi "Aino Suonion" Aino Kallas'een.

Kun sitte taas nimenmuutosasia, vanhempien teistä ollessa koulupoikia, astui voimakkaasti yleiseen päiväjärjestykseen, innostuitte tekin lapsellisella tavallanne. En voinut olla siitä iloitsematta. Kuvittelin, ettei isällä olisi ollut mitään teidän nimenmuutostanne vastaan - samanlaiseen tapaanhan oli veljenikin perheessä menetelty. Minulle oli pettymys, kun huomasin erehtyneeni. Isälle tämä oli omantunnon asia tavalla, jota minä en ymmärtänyt. Han sanoi monasti, että aivan omakohtainen nimenmuutos olisi hänelle ilo, mutta se tuntuisi kuin aatelisarvon ottamiselta omin käsin. Jumalan selvää ohjausta hän tahtoi odottaa itseensä nähden, ja teidän hän toivoi palaavan asiaan vasta suuriksi kasvettuanne.

Te tiedätte, että kysymys sitte on ollut monta kertaa esillä. Toissa kesänä [1926] ratkaisu oli jo aivan käsillä.

Miksi nyt näin on käynyt? Miksi viivytys on tapahtunut?

En tiedä, miksi teihin nähden. Minun ainakin on pitänyt oppia hiljentämään oma palava toivoni ja laskemaan sen toteutuminen Jumalan käsiin, kävi miten tahansa. Näin on isä tehnyt koko ajan, sen te tiedätte.

Ja nyt on asia taas esillä, ja nyt kai ratkaisu lopultakin tapahtuu tavalla tai toisella. Meidän nimenmuutoksestamme - vanhempien nimittäin - ei nähtävästi tule mitään, enkä minä sitä nyt enää sure, tuskinpa tosissani toivoisinkaan tällä ijällä. Kirjailijanimeni jäisi nyt kumminkin "Hilja Haahdeksi". Mutta tietysti, jos isä olisi valmis nimensä muuttamaan, minä ilolla seuraisin mukana. Olinhan jo suostunut "Kruunoon", siihen ainoaan, jota isä olisi toivonut ja jonka hän olisi ollut valmis itsekin ottamaan.

Teihin nähden minulla nyt vain on se harras toivo, että ne, jotka muuttavat, valitsevat yhteisesti hyväksytyn mimen, s.o. sellaisen, joka ei estä toisia, nyt ehkä poisjääviä, tai heidän lapsiansa myöhemmin ottamasta samaa nimeä, syystä että se on heille epämieluinen. Opettaja Toivolalla on veli nimeltä Talvenheimo, Rainiot ja Listot ovat sisaruksia j.n.e. Älköön meillä käykö siten. Se vasta olisi suvun hajoittamista. Åkermanit ovat jakautuneet Orkamoitten ja Voipioitten sukuhaaroihin. Se mieléstäni on vähemmän pahoiteltavaa, kunhan vain sama perhe pysyy suomennokseen nähden koossa. Paras tietysti olisi, jos laajempaankin sukupiiriin nähden jotain yhteistä voitaisiin saada aikaan. Ainakin toivoisin, että jos Väinön lapset joskus muuttavat nimensä, siitä tulisi sama kuin teidän (vaikka tämänkin panisin toiseen sijaan). - Näistä syistä mielestäni poisjäävienkin perheenjäsenten ajatuksella itse nimestä on täysi merkitys; sehän ei koske ainoastaan niitä, jotka nyt juuri tällä hetkellä muuttavat, vaan koko sukua, tuleviakin sukupolvia. Ehkä tässä onkin syy, miksi Jumala on sallinut asian viivästyä. Meistä ei pitänyt tulla Suonioita, koska niitä jo on muita.

Mikä nyt sitten nimeksi?

Tiedätte, että minä pidän Kurki-Suoniosta. Opin sitä nimeä rakastamaan, kun Ensio sen omaksui isänmaan vapaussodassa ja sitte sillä nimellä julkaisi runonsa, joista niin suuresti iloitsin. Sitä on käytetty yhteisissä kotimuistoihimme liittyvissä pikku asioissa. Juuri äskettäin löysin herttaisen "reseptin", jonka meille hääpäiväksemme oli määrännyt "tohtori KurkiSuonio", ja nesteen olivat valmistaneet "Miu, Mau ja Kurnau". Nimen motivointi on niin selvä, että sen ken tahansa ilman selityksiäkin ymmärtää: meikäläiset olisivat luonnollisesti Suonioita, mutta kun niitä on muitakin, niin erotukseksi ollaan Krohn- eli suomeksi Kurki-Suonioita. Siten esim. rouva Hurmerinnan, vanajalaisen talontyttären, isän nimi oli Idänpään-Heikkilä, kun Heikkilöitä on paljon ja nämä olivat Idänpään kylästä. Jos tuntuisi vaatimattomammalta, voisi kirjoittaa yhteen Kurkisuonio, niinkuin eräät tuntemani Mäki-Mattilat kirjoittavat Mäkimattila. (Mutta niin kauan kuin isällä on epäilyksensä kurki sanan muinaiskäytäntöön nähden, ei tietysti tule kysymykseen nimi, johon joku sen muoto liittyy. Vain odotus voisi tilanteen muuttaa.)

Toiseen sijaan panen Kruunon ja kolmanteen Ruonin. Muut nimet ovat mielestäni loitompia tai muuten epäonnistuneita.

- - - - - - - -

Pitkäpä juttu tästä nyt tulikin. Isä toivoi, että kirjoittaisin. Nyt jätän koneen ja kirjoitustuolin hänelle.

Rakkaat terveiset
äidiltä.

[IK:n monistettu kirje]

Helsinki 11. maal. 1928

Rakkaat lapset!

Edellisessä yhteiskirjeessäni kehotin teitä kaikkia, edellyttäen että sukumme eheys on teille kallis, tekemään ehdotuksenne siitä, mitä olisi nimemme suomennokseen nähden tehtävä, jotta hajaantuminen välttyisi. Tähän olen nyt saanut vastaukset, joista selostan oleellisen, liittämällä siihen omat mietelmäni asiassa. Olen myös pyytänyt äitiä ilmaisemaan oman ajatuskantansa, jotta nyt asiaa viimeistellen käsiteltäesä olisi selvillä meidän jokaisen vakaumus. Alan lapsista vanhimmasta.

Ensio kirjoittaa:

Mitä nimiasiaan tulee, on se siis palautunut entiseen vaiheeseensa. Uusi tekijä olisi ollut, jos isä itse olisi ajatellut tulla mukaan joko suomennokseen tai oikeinkirjoituksen suomentamiseen. Isän ehdotus ei ole tuntunut oikein kummaltakaan. Kruuno ei siten voinut tulla muuttavaksi tekijäksi. Felix sanoi ajattelevansa Kurki-Suonio nimeä vain sillä edellytyksellä, että isä sen ottaisi myös. Ne jotka nimen tulisivat siis suomentamaan, ovat samat entiset vain, ja meidän mielipiteemme asiassa eivät ole tullet entisestään toisiksi. (Korho nimi on jo käytännössä.) Minä olen varma siitä, että mitä kauemmin suomennosta viivyttelemme, sitä vähemmän kokonaisena suku tulee mukaan. Aune-täti piti ehdottomasti parhaina ehdotuksina Ruoni ja Kuro, antaen edelliselle näistä etusijan. Hän itse tulisi mukaan, jos sen voisi tehdä loukkaamatta isää ja Kaarle-setää. Hän toivoo kuitenkin suorastaan, että nuorempi polvi ottaisi sen askelen, koska hän pitää sitä aivan isoisän hengen mukaisena.

Aino meillä äsken käydessään sanoi, että hän ja Ensio nyt mieluimmin ajattelisivat Ruoni nimeä. (Niin ainakin minä hänet käsitin). Hän sanoi myös, että Ensio joka tapauksessa nyt ottaa jonkun suomalaisen nimen.

Felix on ottanut selon Väinön ja Einon ajatuskannasta ja saanut kumpaiseltakin kirjeen, jossa he eivät kannata nimemme suomennosta. Einon kirjeen Felix lähetti minulle, koska hän sellaisenaan voi allekirjoittaa, osotukseksi siitä mitä hänkin ajattele nimenmuutosasiasta. Hän lisää vielä: "Oma kantani on lujittunut vakaumukseksi, etten nyt ainakaan muuta nimeäni."

Einon kirjeen kopioin tähän kokonaisuudesaan:

"Kiitos kirjeestäsi. Olen kyllä kuullut nimenmuutossuunnitelmasta, mutta sanoakseni vilpittömästi totuuden ei se ole minua lainkaan miellyttänyt. Ei silti, etten haluaisi olla suomalainen ja ettei suomalainen sivistystyö olisi minulle rakas ja läheinen, vaan oikeastaan juuri sentähden. Eikö se työ, jonka edelliset sukupolvet ovat sen nimisinä suorittaneet isänmaan tai suomalaisuuden puolesta, eikö se työ ole tehnyt nimenkin suomalaiseksi, suomalaisemmaksi kuin joku nyt keksimämme nimi, vaikka sen vokaalit ja konsonantit olisivatkin yhdistyneet hieman enemmän kielemme mukaisesti. Mielestäni nimi on tavallaan jonkun työn ruumiillistuma ja tämän työn henkinen sisältö määrää, onko se suomalainen vai eikö. Jos haluamme kunnioittaa sitä työtä, jos haluamme, että se innostuttaisi meitäkin jatkuviin ponnistuksiin, niin säilytämme nimenkin, jota aina on pidetty arvossa suomalaisten keskuudessa ja josta siten on tehty suomalainen nimi. Asian laita voisi myös olla hieman toinen, jos sukumme alkuperäisesti olisi suomalainen ja nimi esim. ruotsinvallan aikana muutettu vieraskieliseksi. Silloin muutto ehdottomasti olisi asiallinen. Mutta näin ollen en tiedä mitä syytä meillä on kätkeä sukuperäämme. Pitäkäämme vaan huolta siitä, että se nimi edelleenkin merkitsee sivistystyötä Suomen kansallishengen palveluksessa ja sen kaiku siten aina suomalaistren keskuudessa on suomalainen.

Mitä ehdotettuihin nimiin tulee, on mielestäni Kurki-Suonio todella varsinkin teidän sukuhaarallenne sopivin ja kaunein. Tietysti ymmärän, että jos isäsi katsoo välttämättömäksi muuttaa nimensä, sinunkin on pakko yhtyä siihen, mutta ymmärrän myös, kuten edellisestä huomaat, sangen hyvin tähänastisen kielteisen kantasi. Omani ja luullakseni koko meidän sukuhaaramme suhtautuminen asiaan ei voi olla muuta kuin kielteinen, kuinka ikävää onkin, että suvun eheys siten ulkonaisesti katoaa."

Oskar kirjoitaa (Margitinkin puolesta, kuten Felix Merin):

Nimenmuuttohomma näyttää olevan ihan umpikujassa. Suku ei saisi mennä hajalle, mutta nythän se menee hajalle, otettiinpa mikä uusi nimi tahansa, kun Felix ei missään tapauksessa tule mukaan. Omasta puolestamme emme ole ainakaan pitkään aikaan olleet erikoisen innostuneita nimenmuuttoon, vaikkakaan emme suvun kokonaisuuden säilyttämisen vuoksi ole myöskään tahtoneet asettua vastaan, jopa olisimme suostuneet Kuroonkin. Suvun kokonaisuuden säilyttämiseen on enään yksi keino: jättää nimenmuutto kasvavan polven tehtäväksi. Tätä vastaan meillä ei ole mitään. Mutta jos keksitään sopiva nimi, tulemme kyllä mukaan. Asetamme uudelle nimelle seuraavat vaatimukset: Sen tulee olla tosisuomalainen muodoltaan ja kaiultaan, helppo käsitellä suomenkielen lakien mukaan. Sen tulee olla siksi erikoinen, että jo pelkkä nimi herättää sellaista huomiota, että nimen kantaja varmasti ja selvästi tuntee ja tietää, mihin nimi velvoittaa. Tämän takia emme ole lainkaan ihastuneita ehdotuksiin Kruuni, -a. -i, Korho. En väitä, että Ensiolle (muistaakseni) ehdottamani nimet täyttäisivät edellä olevat vaatimukset. Niitä esittäessäni ei minulle ollut asia tältä kannalta vielä niin selvä kuin nyt. Mutta jos joku esittämäini tapainen nimi, joka täyttää vaatimuksemme, saavuttaa kannatusta, tulemme mukaan. Muuten on kai syytä tyytyä nykyiseen nimeemme, joka tosin ei ole suomalainen, mutta täyttää jälkimäisen vaatimuksemme ja lisäksi on, ei ainoastaan sukunimi, vaan suvun nimi.

Erkki ei ole sen enempää enään vastannut tähän asiaan, mutta Sylvia on siitä kirjoittanut seuraavasti:

Kyllä on tosiaan pulmallinen juttu se nimenmuutosasia. Tietenkin minä suostun siihen nimeen, minkä useimmat pitävät parhaimpana. Omasta puolestani pidän parhaimpana Kurki-Suonion, sitten Korhon, Kruunon ja Kruunin. Kruuno ja Kruuni nimet pidän epäonnistuneina siksi ainakin meidän nimenämme, että ne kansan suussa tulevat kuulumaan Ruuno ja Ruuni tai vähän hienommin Pruuno ja Pruuni. Olemme tässä Erkin kanssa koettaneet etsiä uusia nimiehdotuksia, mutta ei tahdo löytyä. Erkki ei pidä Kurki-Suoniosta siksi, että se on kaksiosainen ja hiukan komealta kuulostava. Korpi ja Kurkisuo ovat sellaisia, jotka tuntuvat meidän mielestämme ainakin sopivan nimiehdotusten joukkoon. Sanoin kerran Erkille, että jättäisimme mekin suomennosasian sikseen, mutta Erkki vastasi: "jos muiden kanss' en mennä saa, tok' yksin mennä saan". Siksi toivoisin, että vihdoinkin päästäisiin yksimielisyyteen

Emmi yhtyy nimenmuutosasiassa Oskarin lausuntoon. Hän itse pitää enimmän ehdotuksesta: "Kruuno", mutta ymmärtää, etteivät Erkki ja Sylvia voi siihen yhtyä, koska kansa ei nimeä lausu oikein.

--------

Rakkaalla Ilmarillamme ei nyt ole tilaisuutta ajatustaan ilmaista, mutta Ensio jo viimein muistutti, että hänelle Kuro oli mieluisin ja se siitä syystä myös Ensiolle tuntuu erityisen läheiseltä. On meidän kuitenkin muistettava, että Ilmari tällä haavaa käy hengen korkeakoulua, jossa monet käsitykset ja pyrkimykset oiaistaan, valmistukseksi lähestyvää ylösnousemuksen koittoa varten. Pidän myös mahdollisena, että hänellä on tilaisuus ajatusten vaihtoon toisten sinne muuttaneitten rakkaittemme kanssa, äiti-vainajan, Leon ja Reinon, sekä kaikkien isovanhempain, niin Mummun kuin muitten. Sentähden en voi pitää selviönä, että hänen silloinen kantansa nyt yhä vielä olisi samana.

Koetan nyt lopuksi esittää oman ajatusjuoksuni, käsittääkseni viimeistä kertaa tässä asiassa.

Lausun ensiksikin teille, rakkat lapset, hartaan kiitokseni kärsivällisyydestänne minua kohtaan tässä kysymyksessä, joka pääasiassa minun vuokseni on niin pitkittynyt ja mutkistunut. Epäilemättä on minun kannanottoni teistä monesti tuntunut häilyvältä, epämääräiseltä ja epäjohdonmukaiselta. Siihen on ollut luonnollinen syy siinä, että en ole kyennyt selvästi erottamaan Herramme tahtoa asiassa ja kuitenkin olen sen noudattamista pitänyt tässä, kuten muussakin, elämämme tärkeimpänä ohjeena ja menestyksemme edellytyksenä. Kun en ole ollut varma hänen hyväksymisestään sellaiseen, mikä muuten olisi vastannut omaa mielihaluani, olen asian jokaisessa uudessa käänteesä aina uudelleen koettanut tarkata hänen ohjaustaan ja tarkistaa ajatukseni ja menettelyni sen mukaan. Kuitenkin nyt tuntuu, kaiken äskeisen monipuolisen selvittelyn jälkeen joka taholta, siltä kuin minullekin selviäisi suhtautumiseni asian lähenevään ratkaisuun. Niinpä ei siinä suhteesa ole ollut turha se vaivannäkö, jota olen teille kaikille aiheuttanut viime alotteellani.

Se on minusta nyt selvää, että meidän suvullamme ei ole velvoitusta nimenmuuttoon, kuten niillä, joiden nimet ovat aikoinaan ymmärtämättömyydestä tai painostuksesta tulleet vierasperäisiksi. Isävainajani työ on niin ilmeisesti tapahtunut suomalaisen kansallisuuden merkeissä, ettei kukaan ole oikeutettu meitä moittimaan hänen nimensä säilyttämisestä, kunhan vaan työssämme pyrimme omassa mitassamme seuraamaan hänen antamaansa esimerkkiä. Kaarle-setä huomautti kerran siitäkin, että meidän sukumme on ainoa huomattava saksalainen, joka oli altis suomalaistumaan, toisten kauttaaltaan ruotsalaistuessa, ja että senkin vuoksi olisi sukunimemme säilymisellä merkitystä tämän tosiseikan todistajana.

Toiselta puolen olen sitä mieltä, että saman kansallisen toiminnan perustuksella suvullamme on kuitenkin oikeus nimensä suomentamiseen, joka ikäänkuin antaisi sinetöivän leiman suoritetulle työlle. Asia niinmuodoin kuuluisi niihin, joita ei voi ratkaista summittaisesti, vaan joissa paras menettely on vakavasti harkiten löydettävä. Muistan apostoli Paavalin sanaa: "kaikki on luvallista, mutta ei kaikki rakenna". Niinpä tässäkin meidän on kaikin puolin punnittava, mikä menettely paraiten "rakentaa" ja edistää yhteishyvää.

Omasta puolestani olen tullut siihen päätökseen, että asetan kaksi ehtoa, jotka pitäisin merkkinä siitä, että asia olisi tarkotuksenmukainen Herramme silmissä. Toinen on se, että ainakin oman perhekuntamme veljespiiri pysyisi yhtenäisenä, toinen, että valittava nimi ilmeisesti ja tunnustetusti on juuri se, mikä suvullemme on tarkotettu. Mitä tulee sukumme toisiin haaroihin, riittää mielestäni, että itse nimi heidänkin puoleltaan hyväksytään suvulle sopivana, vaikka eivät kaikki sitä sillä haavaa ottaisikaan (siis sama, jota äitikin pitää tarpeellisena, jopa omallekin piirillemme riittävänä).

Voitte tähän huomauttaa, että itse jo olin valmis rikkomaan edellistä ehtoa vastaan, kun ehdotin Kruuno-nimeä luvaten sen ottaa teidän kanssanne ja siten eroten ainoan veljeni nimestä. Luulin sen mahdolliseksi, kun muutos olisi rajoittunut pelkkään oikeinkirjoitukseen ynnä vokaalipäätteeseen. Mutta kun ei yksikään teistä pojista pitänyt mahdollisena hyväksyä ehdotustani, tulin ajatelleeksi, että se sittenkin oli erehdys minun puoleltani ja Herra sen täten esti toteutumasta.

Mitä nyt tulee eri nimiehdotuksiin, niin näyttää siltä, että ainoa käsittelyn alaiseksi tarjoutuva on nyttemmin vain Ruoni. Sillä nimellä lapsuudessamme kansa Viipurin seuduilla meitä kutsui ja sitä käytimme itsekin, sillä muuten ei olisi ymmärretty, keitä me nimellämme tarkotimme, kun puhuimme talonpoikain ja työmiesten kanssa. Mitään merkitystä ei tällä sanamuodolla ole suomenkielessä, mutta ruona kyllä merkitsee toisaalta eräänlaista kalastusvehjettä ja toisaalta liejuista lahdenpohjukkaa tai liejuttunutta vesisuonta. Tämä jälkimäinen merkitys on tietenkin varsin ikävä, sillä se on vastakohta kirkasvetiselle ja vuolaalle purolle, joka on siunausta tuottavan elämän kaunis vertauskuva. Kuitenkaan eivät nämä eripäätteiset muodot ole keskenään johdannaisyhteydessä, niin etten ole pakotettu nimeä mainittaessa muistelemaan "ruonan" merkitystä. Sentähden voisin suhtautua siihen tyynesti, ilman vastenmielisyyttä. Mutta asiallisesti arvostellen vaikuttaa noiden sanojen ulkokohtainenkin samankaikuisuus sen verran, etten voi uskoa tämänkään nimiehdotuksen olevan todella sitä, mikä meille on tarkotettu omaksuttavaksi. [käsin myöhemmin lisätty kappaleen loppu:] - Kurki-Suonio on kyllä mielestäni kaunein ja luonteenomaisin kaikista ehdotuksista, mutta minulla on kammo sitä kohtaan sen johdosta, mitä olen lukenut Lönnrotin sanakirjasta. Yksin Jumala voisi sen kammon poistaa, jos hän osottaisi puhdistaneensa sen nimen, niin ettei minun tarvitsisi pitää sitä saastutettuna.

Lopputulokseni on siis se, ettei kumpikaan asettamani ehto ole toteutettavisa. Te veljekset ette ole yksimieliset itse asiassa eikä nimeäkään ole ehdolla sellaista, joka ehdottomasti ja selkeästi olisi sukumme oikea vastainen nimitys. Sentähden en voi tulla muuhun vakaumukseen, kuin että nimemme suomennoksen aika ei nyt ole käsissä. Ensio kyllä huomauttaa, että lykkäytyminen tekee asian vain yhä vaikeammaksi. Ymmärrän myös vaikeudet, jotka ovat kestettävänä niillä teistä, jotka toimitte suomalaisen rahvaan keskuudesa. Olenhan ne samat itsekin kokenut. Ei suinkaan ole minullekaan ollut iloksi, että hyvää nimeämme väännetään rumiin ja koomillisiinkin muotoihin. Olen myös useasti suorastaan kaihonnut suomalaista nimeä, osotukseksi siitä, että työni mitä läheisimmin liittyy oman kansamme tarpeisiin. Mutta olen myös oppinut monenlaisissa asioissa odottamaan Herran aikaa ja lukemattomat kerrat olen saanut kokea, että "hän tekee kaikki hyvin oikealla ajalla". Niinpä olen vakuutettu, että jos nimemme suomentaminen täällä ajassa on Herran tahto, hän myös voi senkin ihmeen vaikuttaa, että oikealla hetkellä ilmenee täysi yksimielisyys kaikkien niiden kesken, jotka vilpittömästi tahtovat hänen johtoaan noudattaa, Ja ellei hän tätä näe hyväksi antaa, niin uskon saavamme sen ainakin silloin, kun hän tullessaan antaa "uuden nimen" sille, joka häntä odottaa. (Ilm. 2:17). Ennenaikainen toimiminen taas mielestäni olisi verrattavissa puolikypsän hedelmän poimimiseen puusta tahi valmistumattoman kukkaummun aukomiseen, onnistuneimmassa tapauksessa ehkä joululahjapaketin auki vetämiseen ennen juhlanviettoa. Mistään sellaisesta ei tiettävästi ole pysyvää iloa ja tyydytystä, päinvastoin se on esteenä itse tarkotetun hyvän toteutumiselle.

Tämänmukainen on nyt päätökseni omaan menettelyyni nähden. Ja samaa olen velvollinen neuvomaan teillekin. Pyydän siis, että vakavasti otatte harkittaksenne esittämäni näkökohdat, rukoillen Herralta valoa ja johtoa, tehdäksenne sitten omakohtaiset päätöksenne vapaasti ja tuntien täysi-ikäisinä kansalaisina persoonallisen vastuun siitä, mitä teette tai jätätte tekemättä. Omalta kohdaltani katson nyt tehtäväni loppuun suoritetuksi tämän kysymyksen käsittelyssä ja jätän sen teidän keskinäisten neuvottelujenne varaan.

Toivottaen Herramme uskollista siunausta teidän kodeillenne ja työnteollenne, rakkaudessa

isä.