Honkaniemessä 22/7 1918

Rakas Ensio!

[…]

Kirjoitit Oskarille nimenmuuttoaikeestasi. Kerran Sinä jo sitä aioit, mutta jätit sen minun tähteni. Nyt Sinä olet vapaa ja täysi-ikäinen. Mutta juuri sentähden kirjoitan Sinulle avoimesti omat ajatukseni, harkitaksesi. Minulla on sama halu ja kaiho kytenyt kauvan sydämessä, ja sen ehkäiseminen on kuulunut niihin seikkoihin, joissa minun on tullut oppia "kuolemisen" taitoa. Sillä sellainen muutos olisi ikäänkuin kruunaus sille kansallistumiselle, jonka isä-vainajamme pani toimeen itselleen ja meille. Mutta semmoisena se olisi jotain hyvin korkeata; ja minä olen saanut oppia, ettei ihmisen ole hyvä itse itselleen ottaa kunniaa omin käsin, vaan se on vastaanotettava ylempää tarjottavana. Tämän päivän tunnuslause välähdytti tänä aamuna mieleeni samaa ajatusta.

Kysyit silloin, mitä tilaisuutta pitäisi odottaa. Siihen en voinut sen paremmin vastata; se olisi tuntunut jotenkin haavelliselta. Nyt se ehkä on paremmin ymmärrettävissä. Toivommehan, että kansamme on saava hallitsijan, jonka etuoikeuksiin kuuluu julkisen tunnustuksen ja aateloimisen (puhuakseni peittämättömin sanoin) suominen niille kansan jäsenille, joiden tulee erikoisella lailla vihkiytyä kansansa omiksi. Arastellen ilmennän näitä ajatuksiani. Tärkeintä on tietysti, että Herran tullessa saamme Häneltä uuden nimen, jota ei kenkään tiedä, paitsi ken sen saa. Soisin vaan niin hartaasti, että perheemme kulkisi eheänä ne askelet, jotka on astuttava. Mutta jos minun on tästäkin toiveestani "kuoleminen", niin alistun Herran tahtoon. Suokoon Hän sen kirkastua meille kullekin.

Uudeksi ikävuodeksesi toivotan Jumalan runsainta ja kirkkainta siunausta. Sydämemme seuraavat Sinua kaikilla askelillasi.

Isäsi.