Honkaniemessä 24.VII.18

Ensio rakas!

[…]

Isä kirjoitti nimenmutosasiasta, hämmästyttäen minut kokonaan puhuessaan suvun mahdollisesta aateloinnista! Eihän sellaista ole odotettavissa. Tokko Suomessa enää aateloidaan ketään, saati tällaista väkeä, jolla ei ole valtiollisia ansioita. Isä arveli, että voinhan kirjoittaa sinulle ajatukseni - mutta ne sinä hyvin tiedät ennakolta, mitä kysymykseen muuten tulee. Tiedät moni- monivuotisen rakkaan toiveeni, joka omalta kohdaltani ehkä ei saa toteutua. Olen kai osottanut liiaksi lihallista kärsimättömyyttä sitä ikävöidessäni suomalaisen kansani tähden, ja siten rikkonut Jumalan mieltä. Jos hän kuitenkin kerran sen vielä suo minullekin muun perheen mukana, oi kuinka olen kiitollisena iloitseva! Olenhan kumminkin itse jo aiheuttanut yhden suvun nimen suomalaistumisen, ja onhan minulla kirjailijanimeni. Ymmärrän kaipuusi olla vieraalla maalla suomalaisessa suvussa, ja omasta puolestani olen täysin yhtä mieltä.

Äiti.

[Oskarin kirje]

Rakas Ensio veikko!

Olen hyvin paljon ajatellut nimenmuuttoasiaa, mutta en ole oikein varmaan pätökseen päässyt. Nimen suomentaminen on itsessään kannatettava asia etenkin kun vain harvat osaavat lukea, kirjoittaa ja lausua oikein kuten meidän nimemme laita on. Mutta en oikein tiedä, olisiko parempi tehdä se nyt,vai odottaa kunnes kaikki muutkin sen tekevät. On niin tottumatonta tehdä ominpäin päätöstä, kun nyt pitkän ajan olen saanut kaikki valmiina, olen kulkenut valmiiksi viitotettua tietä. - Ehkä sentään odottaisin, kunnes joko kaikki muuttaisivat, tai muuten pääsen varmuuteen siitä, miten menetellä.

Näkemiin!
Kari.